sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kahvin viljely

Kahvia viljellään yleisesti Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa. Ylivoimaisesti suurimmat viljelijämaat ovat Brasilia, Vietnam ja Indonesia. Kahvia on perinteisesti viljelty kylvämällä siemeniä maahan tehtyihin aukkoihin sadekauden aikana - tällä menetelmällä tosin noin puolet siemenistä on menetetty. Tärkeimmässä kahvinviljelymaassa Brasiliassa viljely tapahtuu nykyään tehokkaammin istuttamalla ½ - 1 vuoden ikäisiä taimia. Kahvin rinnalla ja varjossa viljellään usein ruokakasveja, kuten maissia ja riisiä - tämä on erityisen suosittua kokemattomien kahvinviljelijöiden keskuudessa siltä varalta että kahvisadot eivät aluksi onnistukaan oman talouden ruokahuollon turvaamiseksi.

Yleisin kahvilajike Arabica (n. 75% kaikesta kahvista on Arabicaa) menestyy parhaiten hieman varjossa ja noin 20 C lämpötilassa. Harvinaisempaa ja maultaan kitkerämpää lajiketta Robustaa viljellään heikommilla viljelysalueilla, ja sen papuja käytetään erityisesti voimakkaan makuisissa italialaisissa espressokahveissa. Kahvia viljellään tyypillisesti 1300 - 1500 metrin korkeudessa merenpinnasta, mutta viljelmiä esiintyy aina merenpinnan tasolta 2800 metrin korkeuteen.

Kahvin marjojen ja niiden sisällä olevien kahvipapujen kerääminen tapahtuu pääosin käsin. Tämä johtuu marjojen eriaikaisesta kypsymisestä ja siitä, että poimimisajankohdan on oltava juuri oikea hyvän maun takaamiseksi, varsinkin parempilaatuisten kahvien valmistusta varten. Kahvi on hyvin vaativa viljelykasvi niin kasvuolojen kuin ihmistyövoiman määrän suhteen.


Suuren mittakaavan kahvinviljelyä avomaakahviplantaasilla Brasiliassa. (Kuva: Fernando Rebelo)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti