sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Tunnetuin kahvidrinkki - Irish coffee

Irish coffee (“irlantilainen kahvi”) on cocktail, joka valmistetaan käyttäen kuumaa kahvia, irlantilaista viskiä ja sokeria. Drinkin päälle laitetaan vielä kerros paksua kermaa tai kermavaahtoa, jonka läpi juoma ryystetään. Perinteisen valmistustavan mukaan kermaa ei saa vatkata ja sokerin tulisi olla ruskeaa - nykyisin Irish coffeeta valmistetaan myös kermavaahdolla ja erilaisilla makeutusaineilla makeutettuna.

Tarina kertoo, että Irish coffee sai alkunsa 1940-luvulla kun eräällä irlantilaisella satamalla työskennellyt kokki Joe Sheridan tarjosi kylmästä säästä kärsiville amerikkalaisturisteille viskillä terästettyä kahvia. Eräs turisteista kysyi: “Mistä näin voimakkaan makuista kahvia tulee, Brasiliastako?” Tähän Joe vastasi: “Ei, tämä on irlantilaista kahvia.”

Irish coffee valmistetaan kaatamalla musta kahvi lasiin ja sekoittamalla siihen vähintään teelusikallinen sokeria sekä oman maun mukaan viskiä. Juomaa tulee sekoittaa voimakkaasti jotta sokeri liukenee kunnolla - tämä on tärkeää jotta kermavaahto pysyy hyvin juoman pinnalla. Paksu kerma (tai kermavaahto) kaadetaan drinkin päälle lusikkaa vasten siten että kerma valuu drinkin päälle hallitusti, kuten kuvassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti